huolestunut

pelkään kaverini puolesta. soitin hänelle äsken ja hän sanoi olevansa todella masentunut. onneksi hänen poikaystävänsä oli menossa sinne. myös toinen ystäväni kävi tänään täällä. mä haluaisin, että minä tapaisin jennin taas mahdollisimman pian. jenni on ihana. mä laitan kohta ranskalaiset ja juustoviipaleet uuniin.

odotan jo huomista!

huomenna lähen klo: 9.33 junalla kemiin. sieltä meen sit tornioon bussilla, jossa tapaan jennin. oonkin yhen yön pitempään siellä, kun lauantaina ei tuu tänne suoraan junaa, niin sunnuntaina pääsen suoraan tänne.
kävin tänään verikoissa. toivottavasti on ok. mulla on nimittäin ollu eilisestä asti kurkku kipee, niin toivotaan, ettei leukkareissa oo hämminkiä. pyykkäsin tuossa äsken. harri sano, että ottasin neljäks vuoron, mutta kun jaksoin ite kantaa pyykit, niin aattelin ihan ajankuluks, kun sit ois menny taas tunti hukkaan. heidi tuo tänään mulle meiän dvd:itä. tänään näin myös lapsuudenystävääni. hän on muuttanu takas kuopioon ja oottaa toista lastaan. tammikuussa laskettu aika. minä oon ihan innoissani ja aion ottaa häneen yhteyttä ja toivon, että voimme taas olla enemmän yhteyksissä.

ilman ystävää

tutustuin yhteen tyttöön, sanotaanpäa häntä vaikka millaksi, nelisen kuukautta sitten. alussa hän soitteli monta kertaa päivässä minulle. hän kävi katsomassa minua sairaalassa, josta pääsin juhannukseksi pois. olisiko se ollut niillä main, kun hän lopetti minuun yhteydenpidon. olen yrittänyt soittaa hänelle, mutta turhaan, eihän sieltä mitään vastausta kuulunut. sitten tänään lähetin hänelle tekstiviestiä, niin hän vaan kirjoitti, ettei aio enää olla mun kaa missään tekemisissä. se ei kuulemma musta johu, mutta epäilenpä. ois voinu aiemmin ilmoittaa javaikkapa soittamalla. ihan sama, jos dumppais jonkun noin vaan tekstiviestillä ja se ei kyllä kivaa oo.

no, muuten mulle kuuluu hyvää. pääsin tosiaan sairaalasta pois juhannukseksi.kissat ja harri mulla on seurana. oonb lukenu jonkin verran psykologiaa ja kirjottanu kirjeitä… harri siivos täällä eilen oikeen kunnolla. viime viikonloppu oltiin mökillä ja harri tykkäs. roosa on jo oppinu tunnistamaan postinkantajan askelten äänet. aina painuu ovelle, kun postinkantaja tulee.

hepskukkuu!

nyt on tapahtunu paljon. pääsin pois sairaalasta juhannukseksi. olin pari pävää sitten sairalassa, kun mua huimas ja hengästyin heti. on noita vieläkin vähän noita oireita. tänään tuli vatepaketti. paino yli 10 kiloo. kannoin sitä melkein koko ajan yksin. lopussa naapuri auttoi minua. ihan kivoja vaatteita. oon käyny kaks kertaa järvessä uimassa. harrin kaa varmaan mennään tällä viikolla mökille. remu makoilee vaatekasan sisällä nyt. otin pari kuvaa siitä. meen tänään myöhemmin äidin luona käymään. pitää lukee myös psykologiaa ja kirjottaa kirjeitä. jos käytäis vaikka lenkillä, kun en oo muutamaan päivään käyny ollenkaan ulkona. olin asairaalassa yhen yön, kun huimas ja rupes hengästyttämään, kun viereiseen huoneeseen kävelin. vieläkin semmosia oireita, mutta ei löytyny mitään. ottivat verikokeet ja tekivät neurologisia tutkimuksia.sain nyt postin ja uusi kirjekaverini oli kirjottanu ekan kirjeensä. taidanpa vastata heti. aatella, mun yo- kirjotuksiin on enää pari kuukautta. no,nyt lopettelen

eläinlääkärissä

tänään roosa kävi eläinlääkärissä sterilointileikkauksessa. hyvin meni. nyt se vintiö jo vähän heippuen, huojuen kävelee. äsken oli jo ruokakupin lähellä ja mun piti kiiruusti ottaa se pois. sais vasta illalla syyä. maha sillä on vaan liimalla kiinni, mutta kait tuon pitäis kestää. hirveesti tunkivat lääkettä roosalle. sillä välin, kun roosaa leikattiin, käytiin harrin kaa city-marketilla ja lidlissä. mulla on vähän niskat kippeet, kun eilen oli se hierojan aika. nyt väsyttää. meen nukkuun, tai teen sen minkä voin roosan eteen.

harmittaa…

nyt mua harmittaa kauheesti, kun pitää mennä takas sairaalaan tänään. meillä oli ihana päivä tänään. mentiin kaupungille, kierrettiin muutama kauppa, tavattiin hanne ihan sattumalta torilta. kuin sattumankauppaa hanne oli menossa samaan paikkaan, eli kiinalaiseen ravintolaan. käytiin yhessä tiimarissa ja kontissa. kontissa törmättiin joniin ja jonikin oli tulossa kiinalaiseen. joni ei uskaltanu tulla meiän pöytään. syötiin siinä sitten ja harri meni kirjastolle ja minä menin hannen kanssa kauppoja kiertelemään.käytiin vielä jätskillä ja minä ostin kaks kirjepaperilehtiöö. vieläkin on täys olo. nyt odottelen postia

odottelen

oottelen tässä harrin tuloa. pääsin tänään yölomalle. huomenna pitää olla takas sairaalalla iltakaheksaan mennessä. remu kehrää tuolla seinän vierellä. sain pari uutta kirjekaveria. nyt pitää lopettaa toi kirjekavereiden haaliminen. se on vaan niin mukavaa. nyt en enää ite ota uusia osoitteita.nyt on vähän sisältöökin tälle päivälle, kun pääsin kotiin, ei tuolla sairaalassa oo tekemistä. mulla otetaan joka maanantai verikokeet

onnensa kukkuloilla

mä oon niin onnellinen, että saan nähä kissat ja olla hetken ihan itekseen. yks potilas rupes mua syyttelemään perättömistä asioista. hoitaja anto sille kunnon kyytiä. se aina puhuu kaikkee perätöntä musta mun selän takana ja muutenkin vinoilee mulle. mä oon nyt ollu sille puhumatta mitään. tunti enää, niin joudun lähteen:( ois kiva, jos ois pitempi aika, mutta toisaalta taas on vähän väsähtäny olo. nyt on mulla ruvennu syljeneritys lisääntymään tuon lääkkeenvaihdon takia. roosa on hyvännäköinen, kun se kurkkii tietokoneen ruudun takaa. oon miettiny, ostasko lordin cd:n. ihan hyvää musaahan se on. ne hahmot on kyllä pelottavan näkösiä. mulla menee tunti matkoihin, kun meen sinne sairaalaan. pitää mennä ensin täältä keskustaan ja sitten vaihtaa bussia sairaalalle menevään. soitin just osastolle, että jättäävät mulle iltapalan. ois se kelju olla syömättä illalla, kun ei oo kunnon leipää kotona. vanhatkin oli menny hommeeseen.

yksin sittenkin

pääsin tänään lomalle. aamulla menin äidin luo, juotiin kahvit (mä join teen) ja käveltiin hautausmaalle. ostettiin jätskit ja käveltiin kaupungille, jossa kierreltiin kauppoja. äiti osti mulle farkut ja siivousvälineitä. oon tosi kiitollinen äitille, kun hän tukee minua eritavoin. sitten näin kirsin, arton, jennan ja jessen, olin heidän kanssaa kaupungilla ja sit tultiin tänne. alussa näytti, että remukin ois ihan kesy, mutta poloinen jänisti, kun näki useamman lapsen tulevan. olihan niitä kolme. remu meni sängyn alle piiloon. syötin sit kissat ja nyt ne näyttää nukkuvan nätisti sängyllä. söin äsken ja katoin loput formuloista. kimi alottaa neljännestä lähtöruudusta. en tiiä, pitäskö ostaa lordin levy? hyvää musiikkiahan se on. tänään tuli paljon mainoksia. pitää kattoo ne läpi, jos ois vaikka jotain hyvää. toisaalta mulla ei oo kyllä rahaakaan, että eipä tuu heräteostoja ostettua. pitää maksaa sairaalamaksuja, kun rahat tulee. yks sairaalalasku on 360 euroo, toinen samanlainen on tulossa perästä. onneks on vakuutua, muuten oisin lirissä. jenni ei pääse ihan heti koneelle, kun kattoo filmiä, mutta luvattiin meseilystä sit myöhemmin illalla. tosin mun pitää lähtee jo seihtemän aikaan pois. remulla kasvaa liikakynsiä anturoista. pitää nekin leikata pois, kun löytyy kynssakset. tilataan yhen annen kaa pizza sairaalaan tässä joku päivä. nyt tais tänään tulla blogilleni ennätysmäärä lukijoita. kahdeksan oli tähän mennessä lukenu sitä.

piristystä päivään

oon taas yönylilomalla. yö meni hyvin ja heräsinkin vasta yheksän jälkeen. nyt ninna tuli äsken tänne. se on kivaa piristystä. sairaalassa mä oon aika paljon kirjotellu kirjeitä. oon mä kyllä neulomassa äidille villasukkiakin, käsitöistä kun tykkään. nyt pätkii ajatus. kissat voi hyvin. mulla oli eilen yks haastattelu. aattelin, etttä siinä on paari haastattelijaa, niin pöydän ympärille oli kokoontunu toistakymmentä ihmistä. kaks niistä sit haastatteli mua ja kaikki kirjotti ylös asiat. meiänkin pitäis ostaa uus auto. alkaa mennä huonoks tuo entinen.